Monthly Archives: July 2013

17-20.7.2013 Islanti Breiddalsa

Heti Tenolta matka jatkui Islantiin! Hieman väsytti jo ja tuntui, että taju oli poissa ennen kuin oltiin perillä joella Islannissa. Paikka sijaitsee noin 600km pohjoiseen Reykjavikistä ja matkalla on paljon eri nähtävyyksiä ja tiet suurin piirtein kunnossa. Mielessä matkalla toki kummitteli sirkus mikä kotimaassa oli päällä jo matkaan lähtiessäni…Taisi hieman haitata kalastusta näinä päivinä myös?

Mielikuva Islannin joista on sellainen, että kalaa on vaikka haavilla ottaisi ja tätä myötä hinnat ovat myös todella korkeita. Maisemat ja puitteet kalastukselle on toki parhaat mihin olen törmännyt, meidän koko 4 hengen porukka kalasteli todella rauhassa ja ainoat elävät olivat lampaat ja linnut mitä Islannissa on todella paljon. Tiukasta yrityksestä huolimatta saalista ei tullut ja se hieman harmittaa, mutta kuten olen aikaisemmin todennut niin pääasia on saada olla kalastamassa jne… Toki menen vielä syyskuussa Islantiin, ja jos silloinkaan en tavoita kalan kalaa niin mielipide saattaa muuttua? Ainut haittapuoli mitä keksin Islannin kalastuksesta on se, että se maksaa suhteessa mihin tahansa muuhun maahan ja kohteeseen verrattuna todella paljon. Ehkä juuri tuo rauha ja kauniit maisemat ovat hintojen suuruuden syynä, kuka tietää mutta katsotaan syyskuussa uudestaan tilannetta? Retken ainoat kalat olivat 2 jokitaimenta (60cm ja 40cm), mitkä Mika Tuomela sai viimeisenä aamuna Sunray Shadow putkiperholla.

Koitan toipua ennen alkavaa Norjan pätkää, oikea olkapää alkaa ilmoittamaan itsestään ja tämä yksinkertaisesti johtuu rasituksesta ja tekniikka virheestä.

TENO 8.7-13.7.2013

Viimeinen viikko tenolla lupaili parempaa kuin edellinen viikko. Ilma oli viilentynyt ja sateiden kanssa joen veden lämpötila oli pudonnut muutaman asteen alaspäin. Väki oli hieman taas vaihtunut ja uusi porukka toi itselle myös lisää intoa, vaikka täytyy myöntää että matkaväsymys hieman alkoi jo punttia painaakin.

Ensimmäisenä paukahti 11v. Lassille hieno titti 55cm ja ensimmäinen lohi ja perhovälineillä ei varmasti parempaan osoitteeseen olisi voinut mennä. Siinä joen rannassa oli myös vanhempi tenonkävijä joka tokaisi: tuo kala kestää koko loppuelämän ja tulee vielä kalliiksi

Koko viikko taittui pitkälti tuulisissa ja sateisissa olosuhteissa. Mutta kun kalaa tulee, niin silloin ei väliä ole millainen on säätila. Viikon mittaan kalansaaliit vaihtelivat titistä jalkaluokkaan ja mikä oli poikkeuksellista, niin kalat jakautuivat niin että melkein joka mies mukana olleista oli hymyssä suin illalla mökeillä.

Kalat ottivat 6 tai 8 koukku koon erilaisiin sarvijaakko variaatioihin ja tästä viikosta jäi itselle myös hyvä mieli 4 titillä, 55cm, 54cm, 57cm ja 59cm. Nämä kalat tulivat jälleen kursseilla sidotulla sarvijaakko mallilla. Teno on iso joki ja jotenkin se hurmaa joka vuosi enemmän ja enemmän. Itse olisin monen sääntömuutoksen kannalla, mutta enpä taida olla oikea henkilö niitä alkaa erittelemään.. Joten jätetään koko aihe tuonnemmaksi ja keskitytään seuraavaan retkeen josta tulee heti tekstiä kun vaan paikalle ehdin.

TENO 29.6-8.7.2013

Viimeinen päivä viime viikolta käsitellään pikaisen nopeasti. Kirjoitin viimeisen kirjeen ja nopean iltapalan jälkeen palasin joelle,  4 heitto ja murahti taas… 5.1kg tenon jalka oli ja pysyi kiinni. Kala syöksyi heti otin jälkeen rajusti alavirtaan ja haki itseään monttuun mistä oli ilmeisesti lähtenyt juuri ylöspäin jokea nousemaan? Hieno vääntö oli ja pulssi hakkasi jälleen kun kaunis kala rantaan viimein suostui kääntymään. Vielä iltaan yksi karkuutus ja kalastuspäivä oli täydellinen!

Tämä viikko sitten olikin jotain muuta , kun mitä edellinen antoi odottaa. Kalat olivat todella tiukassa ja eipä niitä paljon joessa näkynyt. Soutajat näyttivät siellä täällä välillä väsyttelevän kaloja, mutta omalta osalta viikon ahkera tahkoaminen jätti saldoksi yhden harjuksen sekä 1,5 tuntia ennen viimeisen luvan umpeutumista titti koon kalan tärpin. Hetki sitten satoi rajusti ja ilma on viilentynyt huomattavasti. Toivottavasti tämä aktivoi kalaa liikkumaan, jolloin sen löytäminen on mahdollisesti helpompaa?

Tästä viikosta vielä pakko mainita, että Mikko Jutila sai ensimmäisen perholohensa ja millä muulla kun sarvijaakolla? Kaverin ilme kalan saamisen jälkeen oli kyllä näkemisen arvoinen ja niin se vain on, että kun jaksaa tehdä töitä ja kalansaaminen ei ole se ainut asia maailmassa. Välillä ne kalajumalat palkitsevat sitkeän yrittäjän. Ensi viikko on viimeinen tänä vuonna Tenolla ja vaikka kalaa ei tulisi, on maisemat ja tunnelma joella enemmän kuin hyvä.