MÖRRUM 11.4-25.4.2013

Seuraavana vuorossa oli Mörrum joki etelä Ruotsissa. Olin viime keväänä samassa paikassa ja jäi hieman hampaan koloon, joten päätin lähteä yrittämään uudestaan ajan kanssa ja uusilla eväillä.

Kevät oli aika pitkällä verrattuna Suomeen ja kun lueskeli Mörrumin saalisraportteja, niin alkoi taas pulssi nousta matkan lähestyessä.  Paikalle saavuttaessa oli aurinkoista ja virtaama joessa noi 18 kuutiota.. Tämä oli 7 kuutiota vähemmän kuin viime keväänä ja veden lämmöksi ilmoitettiin hieman yli 3 astetta.

Kalastus alkoi tutustuessa paikkoihin ja hieman kävellen ja katsellen, mitään tapahtumia ei ensimmäisenä päivänä ollut ja tämä laitettiin porukalla ainoastaan aloituspäivän piikkiinJ

Meitä oli tuossa matkassa mukana muuten alkupäivinä , Mikko Jutila (sama kaveri mikä Dalilta sai ensimmäiset kalansa) Mika Kale Kaukola ja Marko Ylitalo. Kumpikin lapsuudesta asti kavereita ja Marko on MY vaappujen valmistaja, joka pitkästä aikaa lähti heittämään perhoa rannalta.

Toinen päivä oli hieman sateinen ja utuinen, oman käsityksen mukaan parhaan mahdollisen oloinen Meritaimen päivä. Pitkä päivä heitettiin ilman tapahtumia ja vasta iltapäivällä joen alaosilta pamahti niin että meinasi vapa lentää käsistä. Hetken tempomisen jälkeen , ajattelin että on niin hyvin kiinni että pysyy ja sieltä se tuli rantaan ensimmäinen Mörrumin kala keväältä 67cm Meritaimen. Muita tapahtumia ei tuolle päivälle tullut, itse lopetin siihen kalastamisen… Olin niin fiiliksissä tuosta kalastaJ

Heitettiin kavereiden kanssa 4 päivää ja total saldoksi saatiin 5 meritaimenta ja yksi talvikko 65cm lohi, muutama tärppi ja pari karkuutusta mahtui mukaan mutta tämä pätkä oli enemmän kuin hyvä aloitus ja vielä suhteutettuna noiden päivien perhokalojen määrään.

Kun olin heittänyt äijät Maanantaina illalla kentälle niin jäin yksi siihen asti, että seuraavana sunnuntaina tulisi ruotsiin uusi porukka. Käyn tuon porukan kanssa Gaulalla Norjassa kalassa ja tämä olisi ensimmäinen tämän kevään reissu tuttujen ukkojen kanssa. Aloitin tiistaina yksin kalastamisen ja hieman harmitti etukäteen, että ei ollut juttukavereita ja seuraa jokirannassa… Tämä kai toisaalta tarkoitti sitä, että jouduin keskittymään täysin omaan tekemiseen ilman 30 min juttutaukoja ja ajatusten vaihtoa kavereiden kanssa.

Tiistaina alkoi kuitenkin sellainen tykitys, että voisin sitä liioittelematta verrata perhokalastajan paratiisiin.

Veden lämpötila nousi pikkuhiljaa, sekä  Meritaimenten otti parani jatkuvasti.  Ennen kun seuraavat kaverit oli joelle päässyt, olin viikon aikana saanut 12 meritaimenta, sekä 1 talvikko lohen. Jotenkin oli koko ajan hyvin luottavainen olo tekemiseen ja koska veden korkeus pysyi samana, niin löydetty systeemi näytti tappavan tehokkaalta.

Kaverit tulivat sunnuntaina ja se päivä meni paikkojen katsomiseen ja muutenkin jokeen tutustuen.

Tuli itselle myös aivan uutta virtaa, kun: Tomi , Harri, Antero, Jari ja Rami paikalle saapui.. Heitettiin hienossa kelissä 5 lupaa ja kalaa tuli kyllä edelleen.. Koko Porukka sai tuona aikana 22 kalaa, mistä taisi olla 4 lohta ja loput Meritaimenia. Rami sai vielä ensimmäiset kalansa kahden käden perhovavalla ja muutenkin annettiin tuolle ajalle arvosanaksi 9

…  Ensi vuonna uudestaan, EHDOTTOMASTI!

Leave a Reply